Tule ja ratkaise murhamysteeri Savonlinnan Sulosaaressa

Heinäkuun 18. päivän aamuna vuonna 1908 liikemies Eetu Sihvo löydettiin kuolleena huvila Runolinnan edustalta Savonlinnan Sulosaaresta. Paikalle saapunut rikoskomisario Edvard Putkonen tunnisti henkirikoksen. Sihvoa oli lyöty päähän, niskan puolelle kuolettavasti. Kaksi viikkoa tutkimusten aloittamisesta myös Putkonen katosi. Hänen vaimo, Alma Putkonen, kertoi kuulusteluissa, että puolison intensiiviset tutkimukset olivat tulossa päätepisteeseen ja todistusaineisto syyllistä vastaan oli jo lähes koossa. Putkonen oli kuitenkin käynyt tutkimusten edetessä hermostuneeksi ja koonnut pääosan selville saamastaan todistusaineistosta vanhaan nahkasalkkuun. Sen hän oli varmuuden vuoksi kätkenyt mahdollisimman turvalliseen paikkaan. Paikka oli niin turvallinen, että laukku löydettiin vasta yli sata vuotta Putkosen katoamisen jälkeen.

Mysteerissä tutkittavaksi annetaan salkku, jonka sisällön avulla tapaus on ratkaistava. Aineisto ei anna sataprosenttista vastausta murhaajasta, joten pelin ratkaisun on rakennuttava uskottavan kertomuksen varaan. Tässä mysteerissä ei siis ratkota lukkojen koodeja, vaan tutkitaan asiakirjoja ja maastoa. Ratkaisun voi lukea pelin jälkeen pienoisnovellin muodossa.

Peli on Savonlinnan historialliset mysteeripelit -työryhmän käsialaa. Sitä on mahdollisuus varata ryhmille (min. 4). Sitä on mahdollista pelata myös isompana ryhmänä niin, että ryhmä jaetaan pienempiin ryhmiin ja kukin ryhmä saa oman salkkunsa. 
Lue lisää: Itä-Savo 9.7.2020